1/08/2013

New (fit?) me

Pientä tilanneraporttia. Eilen yhtäkkiä vaan nousin ylös sängyltä koulupäivän jälkeen ja ajattelin, että jumalauta mä meen lenkille. Toivoin joululahjaks paikalliselle kuntosalille yhdistelmäkorttia, joka käsittää salin ja ohjatut. Se, lenkkeily ja vielä kaiken lisäks pikkunen lihaskunto on vallanut nyt mun mielen ihan kokonaan. Onko se okei, että tunsin vihan tunteita niitä paria muuttujaa kohtaan, jonka vuoksi en voinut mennä spinningiin ja body balanceen? Kyllä! Ehkä pitkästä aikaa sain otettua itseäni kunnolla niskasta kiinni ja toteuttaa niitä pitkäaikaisia suunnitelmia. Jalkapallo on nyt syyskaudella jäänyt vähän pienemmlle osalle mun arjessa ja todennäköisesti jatkuu vasta kunnolla kesällä taas. Nyt meen kyllä myös vähän futsalharkkoihin keräilee niitä menetettyjä reenitunteja takaisin.

Kuvissa tosiaan näkyy tän illan ''terveellinen'' ruoka. Kuvissa on myös mun kaapista pengottuja reenivaatteita. Urheilurintsikoita ja parit reenipöksyt kera polvituen. Päivitystä näkyy myös mun menoihin, kun päätin vihdoin ja viimein ostaa tuossa joku aika sitten kalenterin. Muuten unohdan IIHAN kaiken, mitä mun elämässä on tekeillään. Sinne on merkitty lukkarit, reeniajat, myös tuo kyseinen kuntosalin ohjelmalista ja muuta mukavaa. Jotenkin helpottunut olo, kun voi merkitä kaiken muistettavan arvoisen tuohon pieneen vihkoseen. Viimeisessä kuvassa näkyy myös pari kirjaa, joista mun olis tarkotus lukea joku äikän tutkielamaa varten. Aiheena ulkomainen kirjailija, joka ei todellakaan kiinnosta pätkän vertaa. En harrasta kirjojen lukua ja vihaan lukemista. No saa nähdä miten käy!

Tää teksti menee jo pikkasen liian pitkäks, joten pieniä lisäyksiä tähän loppuun. Vaikka siellä on (ehkä) isompia kuntoiluintoilijoita kun minä, niin suosin mieluummin rakentavaa kommenttia ja ohjeita neuvojen perään. Säästäkää mut niiltä ilkeiltä kommenteilta, jos saan pyytää. Olen kuitenkin jonkun verran tässä jalkapalloilun aikana oppinut urheilusta, ravinnosta sun muusta mutta aina joka päivä oppii jotain uutta. Mun pitää tutustua kunnolla ja paremmin tuohon salikulttuuriin. Pitkä prosessi päästä parempaan kuntoon, mutta kannattava! Loppuun mun pikkunen lihaskuntoreeni, jonka kehittelin tuossa yhdessä NTC (Nike Training Club) appin parissa. (Älkää välittäkö mun liikkeiden nimistä, ymmärrän helpommin ne itse mun omalla slangilla. Kysykää jos jaa mietityttämään! )

20-30 toistoa, 3-5 sarjaa
sarjojen välissä väh. 1 min tauko    + lenkki 20-30 min. väh. 3 krt/vk

1. jalanheitot (selinmakuulla jalat lasketaan mahd. alas jne.)
2. ristivatsat (pyöräilyvatsat/ polkemisasento)
3. selät
4. punnerrukset (naisten vielä, vaatimatonta...)
5. kyykyt
6. lankku 

Adios amigos ja myu buenoa iltaa kaikille!
-Karo


4 kommenttia:

  1. minkälaisilla/millä ohjatuilla tunneilla alat käymään ja miksi juuri niillä:)?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ympyröin tuosta alustavasti pari; body attack, body balance, spinning, cxworx, sh'bam ja ehkä jopa body pump. Attack siksi, koska siinäjuostaan se ns. 10 km lenkki ja haluan saada sitä munjuoksukuntoo vähän takasin. Balanceen siksi, koska haluun saada paikat vähän rentoutumaan ja kuntoon, kun mulla on aina joku lihas jumissa. Spinning sen takia, koska haaveilen lihaksikkaista reisistä ja toivon, että sillä saavutanm ne. Muista en vielä pätevää selitystä keksinyt. :)

      Poista
  2. Mistä kalenteris on ostettu?

    VastaaPoista

Tell me a gossip!